Vaikka olenkin jo neljänkympin korvilla ja minun pitäisi ainakin omasta mielestäni olla oman elämäni herra niin en tunne, että näin olisi sillä koko ajan tunnen, että kaikki muut ihmiset olivatpa he kuinka läheisiä tai eivät yrittävät jatkuvasti kontrolloida minua ja minun elämääni.
Jatkuvasti aivoihini tulee ns. ohjeita kuinka minun pitäisi elää, pukeutua, syödä, liikkua ja kaikkea mahdollista maan ja taivaan välillä.
Esimerkkejä voisivat olla; kyl sun pitäs tehä jotain tolle sun tukalle (kävin kolme viikkoa sitten kampaajalla ja olen hyvin onnellinen nykyisistä hiuksistani), oletko sä ajatellut laihduttaa (olen saanut viime syksystä 7kiloa painoa pois), aika kauhea toi sun paitas tarkenetko sä tollei? (ostin paidan viimeksi kirpputorilla käydessäni ja ihastuin siihen heti ja mulla on kuuma… hiki valuu pitkin selkää), kyllä pitäisi lukea enemmän ja käydä lukio ja pyrkiä kunnon töihin( sanoi vanha ukko jonka tytär on ison firman markkinointi johtaja).
Mä en oikeesti jaksa jatkuvaa arvostelua!
ENKÖ MÄ SAA OLLA SE JOKA OLEN!!!
Mä olen niin väsynyt siihen arvostelu tulvaan, ja ei se vielä mitä kun arvostellaan, mutta kun näitä lauseita on toisteltu vähän muunnellen koko elämäni ajan niin olen pikku hiljaa itsekin oppinut ymmärtämään etten mä kelpaa kellekään eikä mua oikeasti kukaan rakasta tai musta välitä kun mä olen niin ruma ja huono kaikkien silmissä.
Siksi en välitä etsiä ketään kumppaniakaan rinnalleni kun taas tulisi sitä myötä elämääni yksi arvostelija lisää.
SE SYÖ MIESTÄ ROTAN LAILLA!!!
Sanonta kuvaa henkistä pahaa oloani todella hyvin, mielessä pyörii koko ajan muiden sanomiset enkä tunne seasta enää ensinkään omi ajatuksiani ja omia mielipiteitäni itsestäni.
Olen lukenut parikin teosta oman positiivisen asenteen löytämiseksi, mutta ei niistä ole mitään apua jos heti kirjan suljettuani joku sanoo taas jotain negatiivista itsestäni.
Mulla ei ole juurikaan rahaa, ei ole koskaan ollut. Olen aina elänyt kädestä suuhun ja jokainen sentti on kovan työn takana. Olen tehnyt paljon virheitä finanssi maailmassa ja maksan niistä virheistä vieläkin kovaa hintaa (joka kuukausi rahat loppuvat ennen tilipäivää). Eikä juuri ylimääräiseen ole varaa ja jos ostan jotain extraa niin silloin ei ainakaan rahat riitä seuraavaan tilipäivään.
RAHA EI TUO ONNEA
Väittää joku, mutta kyllä se tuo uskokaa pois. Jos sulla on koko ajan tilillä kymppitonni niin onhan sun myönnettävä, että sä olet paljon onnelllisempi kuin jos sun tilillä on kaks euroo ja seuraavaan tilipäivään on viikko aikaa. Mulle on ihan turha tulla sanomaan tuota ikuista kliseetä.
Kyllä ihmisen onni on nykypäivän maailmassa niin sidoksissa pankkitilin saldoon, ettei sitä voi kukaan kieltää.